Sanotaan, että aina on toivoa. Toivoa paremmasta. Uskoa.
Minulla ei ollut uskoa, eikä toivoa.
Vain vihaa ja ahdistusta, kyyneliä ja kipua.



Kiittäen kaikkia, jotka jaksoivat, ymmärsivät, tai edes yrittivät ymmärtää.
Joskus vain on parempi päästää irti, itsensä ja toistansa vuoksi.
Ehkä niin oli tarkoitettu.
Ehkä se oli jopa kohtaloa.

Pites.